sunnuntai 25. marraskuuta 2012

SALAISUUKSIA





Gingerbreads

Joulukauden ensimmäiset piparit piti tekaista. Nyt mentiin ihan tylsästi valmismuoteilla. Itsellä kun on yleensä ollut taipumusta hullutella ja toteuttaa mitä kummallisempia aivopieruja... ;)



Luonnollisestikin tähän aikaan vuodesta on meneillään salaisuuksien tulva. Tekisi kyllä kovasti mieli vilautella mitä on puikoilla tai salaisen iltaompelupajan kätköissä. En vilauttele kuitenkaan!





lauantai 17. marraskuuta 2012

HERKKUTERKUT




Piece of cake



 Piece of cake



Piece of cake



Taika halusi olla kaupantäti herkkukaupassa. Siispä oli tyttöjen kivaa kun väsättiin vähän myytävää tiskin taakse. Tämmöisiä pieniä söpöstelyjä on kyllä niin ihanaa näpertää!

Ehti mieskin töistä tultuaan äkkiseltään luulla kakkupalaa pöydällä ihan oikeasti syötäväksi...





perjantai 16. marraskuuta 2012

TULENLIESKOJA





Fireball socks


 Fireball socks

Jee, nyt löysi idean kauan laatikossa maannut kelta-puna-pinkki Tico tico- lankakin! Väreistä tulee mieleen ihan tulenliekit ja visioin niistä heti mielessäni Taikalle polvisukat. Aloinkin neulomaan ensin sileäpintaisia sukkia, koska ajattelin, ettei moniväriseen lankaan kohokuvio käy. Tulee liian sekava. Kuitenkin purin ja onneksi purkinkin, sillä nuo pyörrepalmikot kuvainnollistavat nimenomaisten värien kanssa tulenlieskoja tosi elävästi! Näistä tulee oikeat herkkusukat reunapitseineen! 

Poistin langasta tummanpunaisen osuuden koska mielestäni se oli vähän liikaa tuohon väriskaalaan (kohoneulekuvion kanssa). Nyt sukissa on vain keltaisia, oransseja ja pinkkejä raitoja. 





torstai 15. marraskuuta 2012

PESUKONELAKKO





Laundry




 Dishes 1




Dishes 2


Voiko käydä niin huono tuuri, että yhtäaikaa alkaa protestoimaan sekä tiskikone, että pyykkikone?! Meillä niin pääsi käymään! 

Tänään käynyt pesukoneenkorjaaja sanoi pyykinpesukoneesta, ettei voi tehdä mitään. Ostakaa uusi. Kone on sitä mallia, että rumpu on jo valmistusvaiheessa tehty korjauskelvottomaksi. Koneella voi vielä toki pestä, mutta linkousromina voimistuu päivä päivältä, mutta rääkätään nyt "vanhus" loppuun saakka, koska nyrkkipyykkäriksi en jaksa alkaa. Vaikka opettavainen kokemus sekin voisi olla. Sitä kun valittaa niin pienistä ja voisi saada samaistumiskohtaa entisajan kotityön määrään...

Astianpesukoneen kanssa onneksi kävi onnekkaammin. Huomenna luultavimmin vika tulee korjatuksi. Ei päästä siis pitempään kinastelemaan tiskivuoroista! ;)

Mutta voi harmi, kyllä se loveaa tilipussia kun joutuu äkkiarvaamatta sijoittamaan uuteen pyykkimasiinaan...

 


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

ILO




School work




Tenho 6v sai alkuviikolla äidinkielenläksyn, jossa piti kertoa kirjan kuvasta mitä muistaa koulussa kuullusta tarinasta. Tenho kertoikin vähän omia juttujaan: "Tuo karhu on ainakin iloinen kun pääsee taivaaseen Jumalan luo." En kestä! Lapset osaavat yllättää silloin kun vähiten odottaa! 





Noah's ark



Olen hämmästellyt tuon läksykirjan kuvan myötä sateenkaariteemaa joka on toistunut viimeksi neulomissani sateenkaarisukissa. Viimeksi kylpyhuoneessa katsahdin Taikan kylpyleluihin kylppärin pöytätasolla ja en voinut olla mielessäni yhdistämättä sateenkaarta ja Nooan arkki-tarinaa toisiinsa. Juuri silloin oli medioissa uutisia New Yorkin tulvista. Sateenkaarihan on Jumalan lupauksen merkki, ettei Jumala enää koskaan hukuta maailmaa veden alle. Miten ihmeellistä! Ihankuin Jumala olisi ihan oikeasti puhunut ja lohduttanut arjen esineiden ja tapahtumien kautta! Ja miten erityisellä tavalla olen lohtua kaivannutkaan. Tuntuu, että arjessa todella kohtaa sisäisen taistelun lain ja armon välillä... 




MATOSIRKUS





Lego bath

Paljon mieluummin sitä käyttäisi aikaa johonkin ihan muuhun kuin lego-ukkojen kylvettelyyn... 


Kaikki pitää elämässä kokea, eihän me eletä kuitenkaan missään steriilissä kuplassa. Kihomadot siis osuivat meidän riesaksi tällä kertaa. Lauantai on sujunut rattoisasti siivoillessa... tai ei niin rattoisasti. Toivonpa niin hartaasti, että salamatkustajat karkottuvat tällä kuurilla. Luotan tehostetun käsienpesun voimaan. Turha kai sitä on ihan koko huushollia ympäri kääntää. 

Tuntuu tämä epidemia olevan ympäri kaupunkia kun vastaavia matouutisia kuulin samaan aikaan myös toisella puolella kaupunkia asuvalta kaverilta. 

No, tuleepahan tavallista siistimpi koti! 




torstai 8. marraskuuta 2012

SUKKAA SENKUN PUKKAA




Forest green stripes

Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan... 



Forest green stripes

Lapsille tulossa nyt urakalla sukkia lempiväreissä. Toistaiseksi ihan perusperussukkia vaan, mut on tää vaan niin kivaa osata tehdä ihan perussukkiakin! Mitähän olen oikein pelännyt kantapäässä ennen? En enää tajua, heh! 




perjantai 2. marraskuuta 2012

SUKKAHAN SE SIINÄ




Rainbow-theme children's book



 Rainbow sock ready!

Toinen sukka valmis! Happyhappyjoyjoy! Sit pitäs loihtia vielä se toinen...



torstai 1. marraskuuta 2012

VOITTAJAFIILIS





Rainbow sock

Uuujee! Aikani pähkättyä tein sen... Kantapään nimittäin! Ihan on fiilikset katossa nyt. :D 

Olen aina inhonnut orjallisesti ohjeista seurattavien juttujen toteuttamista. Neulominen on puhdasta matematiikkaa ja siten (kaavoituksen ohella) sellainen laji, jossa en ole kokenut kukoistavani kuin vapaamuotoisemmin toteutettavissa töissä. Jatkuva silmukoiden määrien laskeminen sekoittaa helposti pasmat. 

Olen kuitenkin aina halunnut osata neuloa sukat. Viimeisin muistikuva on tosiaan jostain ala- tai yläasteelta kun opettaja taisi lopulta tehdä kantapään puolestani kun en millään tajunnut jujua. Se turhautti. Eivät ne pakkopullasukat tuntuneet yhtään itsetehdyiltä. 

Neulominen on ollut siis luovilta alueilta ainoa, johon on sisältynyt paljon antipatioita. Myöhemmin aikuisiällä, lasten synnyttyä aloitin neulomaan kausittaisesti uudelleen, mutta todellakin vain sellaisia asioita, jotka eivät vaadi jatkuvaa lukumäärien tarkkailua. Eilen, kantapään salaisuuden tajuttuani, huomasinkin, etteivät silmukoiden määrät tarvitse olla niin justiinsa vaan voi silmämääräisesti soveltaa. Se sopii minulle. ;)