perjantai 31. joulukuuta 2010

OMITUISIA VEKOTTIMIA






Some weird machine 1



Some weird machine 2


Iso mieskin muuttuu pikkupojaksi kun saa kivoja leluja eteensä. ;)




torstai 30. joulukuuta 2010

LAPSUUDEN RUNOJA






Childhood poems 2


Childhood poems 3


Childhood poems 1


Joskus eka tai tokaluokkalaisena on tullut rustattua tällaisia. Nuo on jotenkin niin liikuttavia että tulostan ja kehystän nuo tauluiksi Taikan huoneen seinää somistamaan. :)





maanantai 27. joulukuuta 2010

KIRJAHYLLYN SIIVOUSTALKOOT






Biblical books


Yhä enemmän kirjahyllyssä tilaa ovat raivanneet erilaiset hengelliset kirjat. Oikeastaan vasta nyt on tullut tarve varsinaisesti siivota hyllyistä kirjoja joiden arvomaailma ei edusta enää elämäni nykytilannetta. Onko tuo sitten tarkoittanut sitä että jotenkin on halunnut alitajuisesti pitää kiinni joistain entisen elämän synnillisistä tai epäsuorastikin tai piilevästi synnillisen elämän puolestapuhuvista elementeistä?

Jokatapauksessa nyt olen valmis luopumaan kaikesta mikä muistuttaa jostain sellaisesta mitä en pysty enää uskon pohjalta allekirjoittamaan. Pois siivottavien kirjojen mukana lähtee myös vuoden 1992 raamatunkäännökset, joita olen itse uskoni alkuajat lukenut, mutta havahtunut nyt käytännössä siihen tosiasiaan että kyseisen käännöksen lukeminen sekoittaa ajatuksia koska kirjoitukset ovat kömpelösti rautalangasta väännettyjä.

Kaikenkaikkiaan enemmän pitäisi lukea kirjoja mitä tähän asti on perheen parissa ehtinyt. Se on valitettavaa, mutta osittain myös omaa laiskaa organisointikykyä. Väsyneenä sitä tekee mieluummin kaikkea turhanpäiväistä...




RETROLÖYTÖ






Old metal assembly kit 1


Old metal assembly kit 2


Instructions 1


Instructions 2


Instructions 3


Instructions 4


Instructions 5


Kihlattuni vanhempien luota löytyi hänen lapsuudenaikainen antiikkinen rakentelusarja. Aika helmi! Pojat olisivat tuosta innoissaan mutta heidän käsiinsä tuota ei parane vielä antaa koska he hukkaisivat osia...


***



Flower bowl and cups


Red and white retro tins


Punavalkoisia purnukoita ja kippoja on jostain tiedostamattomasta syystä kerääntynyt... Puoliskoni nikkaroi keittiöön niille oman hyllyn.





ERILAINEN JOULU




Taika's first christmas 3



Taika's first christmas 2



Taika's first christmas 1



Xmas candle


Intouduin taas jatkamaan blogin pitämistä. Elämä on muuttunut kaikin puolin sen jälkeen kun tulin uskoon viime keväänä. Jumala johdatti elämääni ihanan miehenkin ja olen menossa naimisiin vuoden alkupuolella.

Koska tämä joulu oli ensimmäinen jouluni uskossa ja vietin joulua ensimmäistä kertaa kotikaupunkini ulkopuolella, kihlattuni vanhempien luona sekä tämä oli myös Taikan ensimmäinen joulu, niin tämä joulu tuntui erityiseltä meidän perheessä.

Elän elämääni nyt täysin erilaisin motiivein kuin koskaan aiemmin. Olen saanut kokea todella ihmeellistä Pyhän Hengen johdatusta ja Jumalan ihmeitä
lyhyen uskossaoloaikani varrella. Jeesus on ehdottomasti elämäni ainoa todellinen lohtu ja valo!



keskiviikko 22. joulukuuta 2010

AAMU KEITTIÖSSÄ




Aamun tunnelmaa. Inspiraationlähteenä taustan kasvin varjo.




Shadows of the morning 1



Shadows of the morning 3


Shadows of the morning 2






SIRKUSVAUNUSSA


Kihlattuni keksi loihtia vaatehuoneeseen Taikalle oman pikku looshinsa joten toteutimme sponaanisti idean ja lopputulos todella palkitsi! Tunnelma on kuin pienessä sirkusvaunussa.

Paljon tavaraa lähti kierrätykseen mutta mieluusti luovuin tavarasta jota oli säilytetty vain säilytyksen vuoksi! Nyt tuonkin pienen tilan sai luovuttaa todelliseen arkipäivän käyttöön ensimmäistä kertaa.



Taika's room 1



Taika's room 2



kotimeininki 011_3

Eteisestä lähti vanha lipasto toisaalle ja nyt lastenhuoneen entinen valkoinen lipasto toimittaa entisen virkaa. Valoisampi on tunnelma näin.


kotimeininki 007_2






hirvikynttelikkö2_finished



Dancing in the livingroom


Christmas of the working room

Työhuoneeseen löytyi jouluverhoiksi kaapin kätköistä vanhat kirkaanpinkit batiikkivärjätyt verhot.



Xmass flo

Keittiön joulukukka-asetelmia vähän kyhäsin. Muutoin joulukoristelumme on aika vaatimatonta...




Talviaamun lumo


12.12. 2010

Pyhäpäivän aamun tunnelmaa makuuhuoneen ikkunasta. Vaikuttava haloilmiö lammen yläpuolella.



Winterlight 2


Winterlight 3

Uskon liekki (oikealla) ja Jumalan lupauksen sateenkaari!


Winterlight 1

Jumalaisen tunnelman kruunasi hiljalleen taivaalta leijaileva lumihile.